sunnuntai 17. tammikuuta 2016

Pompulaton pipo pikkupojalle

Viime vuosien aikana minulle on kertynyt melkoinen kokoelma erilaisia neulekirjoja ja lehtiä, sekä erinäisiä tulosteita. Tunnustettakoon, että läheskään kaikista en ole ehtinyt neulomaan yhtään mitään, joten olen yrittänyt skarpata ja neuloa ns. varasto-ohjeista neuleita. Olinkin keväällä jo kertonut osallistuvani Ravelryn Mummot lumessa -ryhmän 15 in 2015 -haasteeseen , joten eipä siitä sitten enempää.. 

Tämän pienen myssyn ohje löytyi Lilly Secilie Brandahlin ja Bente Myhrerin kirjasta Neulekirja - Uusia malleja perinteisin menetelmin (Karisto 2010). Kirjassa myssy kulkee niinkin lyhyellä ja ytimekkäällä nimellä kuin Korvaläpällinen lasten myssy nyörein ja pompuloin - mutta kutsuttakoon sitä nyt sitten lasten myssyksi tässä blogitekstissä selvyyden vuoksi. 


Malli: Lasten myssy by Brandal & Myhrer (ravelry), kirjasta Neulekirja
Puikot: 4mm (40cm pyörö)
Lanka: Yarngrimoire Merino Twist Sock
Lankamenekki: 48g


Pikkuinen myssy oli erinomainen neule sellaisten jämälankojen upottamiseen, jolle ei oikein tahdo keksiä muuta käyttöä. Niin ihanaa ja taivaallista kuin Yarngrimoiren lanka onkin, minun on ollut vähän vaikea keksiä sopivia malleja niin villille värimaailmalle. Onneksi lapset ja villit värimaailmat ovat kuin luotuja toisilleen. 

Ohjeen mukaisesti lankaa käytettiin kaksinkertaisena. Myssy koostui erilaisista pinnoista. Myssyn korvaläpät ja alareuna olivat aina oikein neuletta ja 1krs oikein 1krs nurin -neuletta. Myssyn keskiosa koostui taas helmineuleesta , ja päälaki taasen 2 krs oikein 1 krs nurin -kohoraidoista. Jätin pompulat tällä kertaa myssystä pois ja tyydyin pelkkiin nyöreihin.

Paljon erilaista pintaa räikeälle langalle. Vähän valmis pipo epäilytti, mutta onneksi se lopulta näytti saajansa päässä hyvältä. :)



Niin joo. 15 in 2015 -haaste sujui viime vuonna sen verran hyvin, että sain peräti neulottua 15 työtä varastossa olleista ohjeista. Tämän onnistumisen kunniaksi sama haaste jatkuu tänäkin vuonna - 16 in 2016 ja tavoitteena on jatkaa oman kirjahyllyn, lehtipinon, tulostekasojen ja tallennettujen pdf-ohjeiden parissa vähintään kuudentoista neuleen verran.

2 kommenttia: