lauantai 24. lokakuuta 2015

Melkein Zero

Aina aika ajoin (yllättävän usein siis) tulee innostuttua ja inspiroiduttua muista käsityöblogeista ja apinoitua ideoita perässä. Kesällä innostuin ihan sikana Missä neuloimme kerran -blogin Neulistin ompelemasta Zero Waste -mekosta. Mekon alkuperäinen idea on kotoisin Tyrnifarmarit-blogista.

Zero waste on kiehtova konsepti. Opintojen yhteydessä siihen on tullut törmättyä aika säännöllisesti, idea on kiehtova ja inspiroiva, mutta samaan aikaan tavattoman haastava. Nollahukka-ajattelun (zero waste) tavoitteena on, että taitavaan kaavoitukseen tai jämäpalojen näppärään hyödyntämiseen perustuen vaatteen valmistuksessa ei jäisi kangashukkaa lainkaan.


Tein oman mekkoni jo kesällä (kuten kuvista saattaa päätellä) ja se onkin ollut varsin ahkerassa käytössä siitä asti. 

Pyrin mekossa todelliseen zero wasteen - ei riekalettakaan kangasta roskiin. Sen takia päätin kokeilla pääntien tekemistä hieman venepääntien mallisena. Leikkasin päätien kohdalle ainoastaan viillon, jonka reunoja lähdin kääntämään tasosaumakoneella. Pääntie ei sellaisenaan kuitenkaan istunut, joten jouduin jatkamaan viiltoa ja tekemään lyhyet olkasaumat. Helman ja hihansuiden taitokset on ommeltu myös tasosaumakoneella. Muutoin mekko on koottu saumurilla.


Koko kankaan leveydeltä tehtynä mekkoon tuli aivan älyttömän pitkät hihat - jouduin lyhentämään hihoja varmaan 15 senttiä - joten siinä meni hyvä yritykseni nolla hukkaan. Vaikka minua kiehtoikin kovasti ajatus taskuista mekossa, jouduinkin niiden kohdalla toteamaan, että leveä kangas teki tepposet - taskut olisivat roikkuneet jossain pohkeideni korkeudella..

Kangas on muistaakseni Kankaita.comista hankittua viscoosi-jerseytä - ihanaa päällä, ohutta, ja tuskaisaa ommeltavaa - koneen säädöt ovat tarkat, kankaan leikkuureunat rullaantuvat, ja kangas venyy aivan holtittomasti ommeltaessa. Mahtava kangasvalinta siis. Kaikesta tuskailusta huolimatta tämän mekon kasaamiseen meni aikaa maksimissaan puoli tuntia. 


Ammattiompelijan silmään mekkoon jäi kämmejä, mutta eihän ne haittaa, kun ei kerro kenellekään? Varsinkaan, kun tämä sattuu olemaan nykyisen lempimekkoni (tai tunika, koska enhän minä nyt kehtaa housuja jättää pois noin ohuen vaatekappaleen alta). Uusia versioita vähän erilaisista kankaista, erilaisilla yksityiskohdilla, on tulossa toivottavasti lähiaikoina...



4 kommenttia:

  1. Aivan upea! Mahdottoman hieno mekko (tai tunika)! Sopii vartalollesi täydellisesti :) Upea ilmestys!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, kiitos! Vartalosta ja siihen sopimisesta nyt en tiedä, mutta on kyllä maailman mukavin mekko päällä. ;D

      Poista
  2. Ihana! Määkin haluan tuollasen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Siitä vaan surauttelemaan - tämä on kyllä niin yksinkertainen, että kuka tahansa saumurin tai ompelukoneen omistava pystyy tekemään :)

      Poista