sunnuntai 11. elokuuta 2013

Muropohjainen mustikkapiiras

Parhaan mustikka-ajan alkaessa lehdissä alkoi näkymään jos jonkinlaisia piirakka- ja pullareseptejä. Meillä töissä käytiin keskusteluakin siitä, millaista on oikeaoppinen mustikkapiiras - pitääkö se tehdä pullataikinaan, murotaikinaan vai kenties vielä johonkin eri taikinaan.

Itse en ole kovin nirso, nautin yleensä piirakasta kuin piirakasta. Mummoni on aina tehnyt mustikkapiirakan samaan taikinapohjaan, jota käytetään usein raparperipiirakassa (en tiedä taikinan nimeä), mustikat on lopuksi vain ripoteltu taikinan päälle.

Itse olen löytänyt rahkapiirakoiden ilot ja aina tilaisuuden tullen teen muropohjaisen mustikkapiirakan rahka-/ tai kermaviilitäytteellä. Noms.

Tämän reseptin alkuperästä ei ole tietoa, mutta samankaltaisia reseptejä tuntuu netin syövereistä löytyvän runsaasti.



Pohja
100 g margariinia
0,5 dl sokeria
1 dl grahamjauhoja
1 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 muna

Täyte
3-4 dl mustikoita
(perunajauhoja)
1 tlk kermaviilia
1 muna
0,5 dl sokeria
1,5 tl vaniljasokeria

1. Vaahdota margariini ja sokeri, vatkaa sekaan muna.
2. Yhdistakuivat aineet
3. Sekoita kuivat aineet vaahtoon.
4. Painele taikina vuokaan (jauhotetut kädet).
(5. Jos käytät pakastemustikoita, sekoita mustikoihin ruokalusikallinen tai hitusen enemmän perunajauhoja.)
6. Levitä marjat piirakkapohjan päälle.
7. Sekoita muna, sokeri, kermaviili ja vaniljasokeri,
8. Kaada seos marjojen päälle.
9. Kypsennä 200 asteessa, uunin alimmalla tasolla noin puoli tuntia.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti